Usein kysyttyä

Isännöinniltä usein kysyttyä

Jos asuntoosi kuuluu verkkokomero tai varasto, pidä se lukittuna. Lukon hankkiminen on asukkaan vastuulla. Jos edellinen asukas on jättänyt tavaraa varastoon, kysy toimintaohjeita isännöitsijältä tai huoltoyhtiöltä. Väestönsuojelumääräysten mukaan omia tai edellisen asukkaan tavaroita ei saa jättää käytävätiloihin.

Ulkoiluvälineille on kerrostaloissa usein omat säilytystilansa, samoin myös lastenvaunuille. Jokaisen tulee huolehtia siitä, että varastojen ovet on lukittu. Huoneistokohtaisen irtainvaraston ja erillisen kylmäkellarikomeron lukituksesta huolehtiminen on asukkaan vastuulla. Irtainvarastoissa ei saa säilyttää bensakanistereita, kaasua tai muita palavia nesteitä.

Category: Vuokrasopimus

Varmista ennen muuttoa isännöitsijältä miten asuinhuoneistosi sähkösopimuksen kanssa menetellään. Suurimmassa osassa kiinteistöjä asukkaan tulee itse huolehtia sähkösopimuksen tekemisestä omaan huoneistoon. Asian voi hoitaa puhelimitse minkä tahansa sähköyhtiön kanssa.

Category: Vuokrasopimus

Sisäänmuuttopäivä on vuokrasopimuksen alkamispäivä. Jos kuitenkin vuokrasopimuksen alkamispäivä osuu viikonloppuun tai pyhäpäivälle, muuttopäivä on vuokrasopimuksen alkamispäivää seuraava ensimmäinen arkipäivä. Sovi omaan muuttoosi liittyvistä käytännön järjestelyistä isännöitsijän kanssa.

Poismuuttopäivä on vuokrasopimuksen päättymispäivä. Ohjeet muuttoon liittyvistä käytännön asioista saat irtisanomisilmoituksen jälkeen.

Category: Vuokrasopimus

Muista ilmoittaa muutostasi huoltoyhtiöön, joka ylläpitää talon asukasluetteloa.

Osoitteenmuutosilmoituksen voit tehdä postiin ja/tai maistraattiin sieltä saatavalla lomakkeella. Voit tehdä ilmoituksen myös verkossa www.muuttoilmoitus.fi. Jätettyäsi osoitteenmuutosilmoituksen postisi kääntyy maksutta uuteen osoitteeseen kuukauden ajan. Muuttoilmoituksen astuttua voimaan viranomaiset ja pankit saavat uuden osoitteen automaattisesti. Lista muuttoilmoituksen saavista tahoista on Väestörekisterikeskuksen verkkosivuilla.

Category: Vuokrasopimus

Jos tarvitset autopaikkaa tai saunavuoroa, ota yhteyttä isännöinnin asiakaspalveluun tai isännöitsijän osoittamaan huoltoyhtiöön. Autopaikka ja saunavuoro eivät siirry automaattisesti edelliseltä asukkaalta sinun käyttöösi. Käyttökorvaukset autopaikasta ja saunavuorosta peritään vuokranmaksun yhteydessä.

Vapaat autopaikat näet kohteittain täältä.

Category: Vuokrasopimus

Asunnot tarkistetaan edellisen asukkaan poismuuton yhteydessä ja huoneistotarkastaja määrittelee tarvitseeko asunto remonttia.

Ennen vuokrasopimuksen allekirjoitusta sinulla on mahdollisuus käydä tutustumassa asuntoon. Ilmoita asunnossa näkemistäsi puutteista heti isännöitsijälle. Kun sopimus on allekirjoitettu, olet hyväksynyt asunnon siinä kunnossa, kun se allekirjoitushetkellä on (mukaan lukien huoneistotarkastajan määräämät remontit).

Asuntoja vuokrataan myös ns. lennossa, eli edellisen vuokrasopimuksen päätyttyä alkaa huoneistossa samantien uusi sopimus. Näissä tapauksissa niin asukkaan tutustuminen huoneistoon, kun mahdollinen huoneistotarkastus on tehty huoneiston ollessa asuttu. Näiden huoneistojen osalta vuokranantaja korjaa selkeästi normaalin kulumisen ulkopuolelle luokiteltavat viat joita ei ole voinut huoneiston ollessa asuttu huomata.

Category: Vuokrasopimus

https://www.imperial.ac.uk/ImageCropToolT4/imageTool/uploaded-images/Car-parking--tojpeg_1449243647911_x2.jpgAutopaikan hallinnoinnista vastaa isännöinnin asiakaspalvelu. Sivun päävalikosta näet paikkakunnittain autopaikkojen vuokraustilanteen. Jos paikkoja on vapaana tai haluat autopaikka jonoon, laita viesti suoraan isännöinnin asiakaspalveluun toimisto@ikas.fi

Hakutoiminnolla näet oman osoitteesi autopaikka tilanteen nopeasti.

 

Category: Vuokrasopimus

https://images-na.ssl-images-amazon.com/images/I/41KJQsrpbqL._AC_.jpgAvainhallinnassa on paikkakuntakohtaisia eroja. Kunkin paikkakunnan avainhallinnasta löydät tiedot päävalikosta kohteiden alta.

Taulukosta löydät avaimien vastaanottooon ja luovutukseen liittyvät osapuolet sekä toimintatavat liittyen huoneiston avaimiin. Toki isännöinti sekä asiakaspalvelumme toimii tässä apunanne.

Avaimia tulee aina palautua sama määrä kun niitä on asukkaalle vuokrasuhteen alkaessa luovutettu. Muussa tapauksessa sarjoituskustannukset tulee vuokralaisen maksettavaksi.

Saat avaimet uuteen asuntoosi  kuittausta vastaan. Varaudu todistamaan henkilöllisyytesi ja esittämään kuitti vakuusmaksun suorittamisesta. Asunnon avaimet saat vuokrasopimuksen alkamispäivänä. Jos vuokrasopimus alkaa viikonloppuna tai muuna pyhäpäivänä, avaimet luovutetaan sinulle sopimusta seuraavana ensimmäisenä arkipäivänä.

Category: Vuokrasopimus

Load More

Vuokranantajalta usein kysyttyä

Lemmikkieläimet ovat sallittuja kaikissa asunnoissamme. Muista kuitenkin, että vuokralaisena olet korvausvastuussa lemmikkieläimen aiheuttamista vahingoista. Ammattimainen eläinten kasvattaminen on kielletty.

Category: KAS

Saat vuokrausneuvottelijalta ohjeet. Kun haet avaimia, ota mukaasi allekirjoitettu vuokrasopimus, henkilötodistus ja kuitti vakuuden suorittamisesta. Jos avaimia hakee puolestasi joku muu, on hänellä oltava vuokrasopimuksen, oman henkilötodistuksen ja vakuuskuitin lisäksi allekirjoittamasi valtakirja.

Avaimien osalta löydät myös päävalikostamme taulukon jossa on paikkakuntakohtaiset osapuolet sekä isännöinnin tiedot.

Category: KAS

Verkkosivuillamme on esitelty heti vapaana olevia ja vapautuvia KAS asuntoja. Osa niistä saattaa olla jo varattu tai niihin voi kohdistua useitakin aiempia hakemuksia. Asunnot poistuvat sivuiltamme, kun niistä on tehty kirjallinen vuokrasopimus.

Category: KAS

Emme peri, koska vuokraamme vain omia huoneistojamme.

Category: KAS

Vakuuden määrä on yleensä 250 e kaikissa uusissa vuokrasopimuksissa. Mikäli hakijan luottotiedoissa on merkintöjä, on vakuus 1 kuukauden vuokraa vastaava summa. Vakuus voi olla joko rahavakuus tai Kelan tai kunnan myöntämä toistaiseksi voimassa oleva maksusitoumus. Vuokravakuuden määrä voi poiketa edellä mainitusta esim. yritysten vuokrasopimuksissa.

Asuntotarjouksessa määritelty vakuus tulee toimittaa KAS asunnoille ennen vuokrasuhteen alkua. Avaimia ja huoneiston hallintaa ei luovuteta ennen sovitun vakuuden toimittamista.

Vakuudella vuokranantaja voi kattaa sopimuksen päättymisen jälkeen maksamattomia vuokria sekä erilaisia käyttöön ja/tai kulutukseen perustuvia maksuja. Se voi kattaa myös esimerkiksi vuokralaisen vuokrahuoneistolle aiheuttamat vahingot, siivouskulut sekä vuokrasuhteeseen perustuvien saatavien perimiskulut. Kun asunto on asianmukaisessa kunnossa ja maksuvelvollisuudet hoidettu, vakuus palautetaan asukkaalle kahden viikon kuluessa vuokrasopimuksen päättymisestä.

Category: KAS

Tarkastamme kaikkien hakijoiden luottotiedot Suomen Asiakastieto Oy:n tietokannasta. Maksuhäiriömerkinnät voivat olla este asunnon saannille, mikäli vuokranantajalla on syy epäillä, ettei asunnon hakija kykene suoriutumaan vuokranmaksusta.

Category: KAS

Usea tekijä, esimerkiksi haetun asunnon koko ja sijainti, vaikuttavat ajan pituuteen. Asuntohakemukset kirjautuvat automaattisesti asiakasrekisteriimme ja ne käsitellään päivittäin. Käsittelyä nopeuttaa, kun hakemus on täytetty huolellisesti. Tarkistamme kaikkien hakijoiden luottotiedot Suomen Asiakastieto Oy:n tietokannasta. Vuokrausneuvottelija ottaa yhteyttä, mikäli voimme tarjota toiveita vastaavan asunnon.

Category: KAS

Suurin osa kohteistamme on rakennettu valtion rahoituksella ja ovat korkotuki- tai aravarahoitteisia kiinteistöjä. Näiden asuntojen vuokrauksessa noudatamme ARA:n ohjeita asunnon tarpeen kiireellisyydestä ja varallisuusrajoista.

KAS asunnoilla on myös vapaarahoitteisia kohteita, joihin ei sisälly valtion asettamia rajoituksia.

Category: KAS

Load More